Hupsu huulipunalla leikkivä tyttö

Mä olen tässä miettinyt itseäni. Kuka mä edes oikeastaan olen, millainen mä olen, ja millaisena muut mut näkevät. Mä muistan sen kuinka eräs ihminen kerran minusta puhuessaan sanoi ikävöivänsä hupsua huulipunalla leikkivää tyttöä. Mä en tiedä miksi mä muistan tuon, ehkä siksi että en muista että kukaan muu olisi koskaan kuvaillut mua mitenkään, tai ainakaan mun kuullen.

Mä en tiedä miten muut minut näkevät. Todellisuus on se, että mä otan asiat herkästi itseeni. Mä loukkaannun helposti, mä uskon kaiken olevan mun vikani. Mä pelkään muiden mielipiteitä, ja annan sen vaikuttaa liikaa mun elämääni. Mä olen epävarma, ja huono tekemään päätöksiä. Tosin innostuessani asiasta, saatan tehdä päätöksen sen enempää miettimättä, ja yleensä kadun jälkikäteen. Mä innostun paljon ja kaikesta, tai sitten en koskaan mistään. Olen vähän joko - tai ihmisiä. Mä tunnen paljon tai sitten en mitään. Mä pidän ihmisestä tai sitten mä en pidä.

Mun päätä on hankala kääntää, ja mä vihaan sitä kun mua neuvotaan asioissa jotka mä teen tietyllä tavalla, tai asioissa joissa tiedän olevani huono. Mun on jonkinlainen tarve saada kontrolloida joitain asioita. Mulla on epämukava olo jos en voi päättää kyseisestä asiasta mitään. Mulla on myös epämukava olo jos en esim. junalla jonnekin lähtiessäni ole asemalla vähintään 20 min ennen junan lähtöä, koska mä olen ihan varma että myöhästyn vaikka ylimääräistä aikaa olisi tunti. Tuo myös kertoo sen, että mä olen tosi huono arvioimaan aikaa. Taino lähinnä varaan liikaa aikaa.

Olen monesti kuullut olevani negatiivinen ja ärsyttävä. Kyllä, myönnän olevani noita. Usein vaan ihmiset unohtaa sen, että kyllä mä osaan positiivinenkin olla, jotenkin tuo negatiivisuus vaan pinttyy ihmisten mielikuviin. Mä pidän piirtämisestä, rakastan pakkasaamuja koska luonto on ihan älyttömän kaunis. Tykkään juoda teetä ja lukea kirjoja. Musta hiljainen kaupunki on kaunis. Toisen vieressä nukkuminen on maailman ihaninta. Mä vaan olen sellainen ihminen, että harvoin tuon positiivisia asioita esiin. Mä en tiedä miksi, kai mä vaan olen järkkymätön pessimisti. Musta on outoa kun musta tuntuu että kaikki muut tuntevat itsensä läpikotaisin, ja mä en oikein ollenkaan. Nuokin asiat mä jouduin miettimällä miettiä. Toisaalta, onhan mulla aikaa, kyllä mä vielä opin että kuka mä oikein olen.

Kauneus sekoittaa mun pään

Mä olen katsonut sua jo pitkään, 
Mut tosta panssarista ei nuolet mitkään,
Pääse läpi sydämeen, 
Jos profiilikuva tuo marsun mieleen, 
Ei auta että olen mensan priimus, 
En osaa lämätä ja näkö on -666, 
Mun pitää yrittää, voisin asein sut selättää

Sun hymykuoppiesi kauneus sekoittaa mun pään,
Vaihtaisin kirjavuoret yhteen suudelmaan, 
Sun sinisilmiesi kauneus sekoittaa mun pään,
Mullon viikonloput aikaa odottaa
          
             - Olavi Uusivirta

Mun pikkuinen tulee mun luo torstaina. Siihen on vielä 5 yötä. 5 liian pitkää yötä. Miten voikin olla näin kamala ikävä sitä idioottia. Kaipa mä vaan tykkään siitä niin paljon, enkä sinänsä ihmettele, miten siitä ihmisestä ei voisi olla pitämättä.

You're my anchor

Välillä mä ihmettelen että kuinka mun aivot eivät ole vielä jäätyneet on järjettömän pakkasen takia. Tänäänkin tuntui että jäädyn kuoliaaksi, hyi kylmä mene pois. Mä oon tässä viimeset pari viikkoa vaan tuskaillut mun koulun ja ylipäätään elämän kanssa, lukenut ensimmäistä Potteria (ei, en ole niitä koskaan ennen lukenut, mun pitäisi hävetä), juonut ihan liikaa kahvia ja piirtänyt. Pitkästä aikaa musta piirtäminen on kivaa, ja nytkin ennen Emman näkemistä suuntaan ostamaan lisää paperia ja kyniä. Oon jotenkin tosi nolife, voisin kehitellä jotain kivaa. Lähteä vaikka jonnekin, tai ylipäätään hankkia elämän. Sounds like a plan. 

merry fucking x-mas ja sitä rataa

Näin joulupäivänä voin vihdoinkin huokaista jo helpotuksesta, koska tämä jokavuotinen kärsimysjuhla alkaa olla ohi. Ja huomaatte varmasti tämän lahja-kuvien runsauden, tuossa tosiaan meikäläisen joululahjat. Ei sillä etten olisi tyytyväinen noihin,olen mä, mutta musta on silti sinänsä tosi vituttavaa kuinka joulu on lähinnä vaan hirveää kulutusjuhlaa ja missä tahansa sosiaalisessa mediassa olenkin niin vastaan tulee kuinka porukka saanut iphoneja, lentolippuja, kalliita vaatteita, ipadeja ja vaikka mitä. Tosin saan mä kyllä mun varsinaisen lahjan rahana sitten vähän myöhemmin, mutta niin. Ei muuta voi sanoa kuin että luojan kiitos joulu on vain kerran vuodessa, useammin vietettynä tämä vain vituttaisi turhan paljon. Okei tämä vituttaa nyt jo ihan liikaa.

turha, paska elämä

Mä oon tässä parin päivän aikana miettinyt että mitä helvettiä mä oikein elämältäni haluan. Mitä mä tuun olemaan viiden tai kymmenen vuoden päästä. Välillä mä pelkään etten mä ole silloin yhtään mitään, olen vain samanlainen niin kuin nyt. Mä oon aina ajatellut että joskus vielä mä muutun, joskus vielä mä olen jotain. Haluan olla jotain mistä voin olla oikeasti ylpeä. Haluan olla tyytyväinen itseeni ja elämääni. Jotenkin tällä hetkellä toi vaan tuntuu ihan hirvittävän epärealistiselta tavoitteelta.

Mun haaveena on vielä joskus muuttaa Helsinkiin ja ostaa oman pienen asunnon jostain vanhasta kerrostalosta. Haluan työn josta mä oikeasti pidän, ja haluan jonkun kivan tytön mun kanssa asumaan, ja lemmikkisiili tai kissa on ihan ehdoton. Haluan kivan kaveriporukan jonka kanssa tehdä asioita, ja ylipäätään haluan sosiaalisen elämän. Jotenkin mun päähän on syöpynyt ajatus että sitten kun mulla on nuo asiat sellaisina kun olen ne kuvitellut, niin mä olen onnellinen. Sitten mulla on kaikki mitä mä ikinä olen halunnut. Todellisuudessa mä tiedän että ei asiat noin mene. Ei nuo asiat mua tee onnelliseksi, eivät ne tee minusta sitä jotain.

Tällä hetkellä mua turhauttaa ihan mielettömästi. Tuntuu ettei mun elämässä ole mitään sisältöä, eikä mitään käsitystä mistään. Koulu menee miten menee, ja harkitsen vakavasti siirron hakemista jos tämä jatkuu tälläisenä. Mulla ei ole kaveripiiriä, eikä edes sosiaalista elämää. Tällä hetkellä mun elämä on kaikkea muuta paitsi sitä mistä olen haaveillut. Ihmiset sanovat että mä olen vasta 16, mulla on vielä koko elämä edessäni. Kyllä mä sen tiedän, mutta mä haluan sen elämän just nyt heti. Mä vaan haluaisin elää ja olla onnellinen.

Ja luvan jos saisin, sun kyynelees kuivaisin

Tänään mä oon vaan istunut puolialasti porukoilla huoneessani, ottanut itsestäni epämääräisiä kuvia, juonut liikaa kahvia ja laulanut Juha Tapiota. En muistanut että sen miehen biisit on näin ihania oh god. Niin ja tosiaan tänään on torstai, eli oikeesti mun pitäisi olla koulussa, mutta koska mulla oli tiistaina niin helvetin kipeä olo, porukat käski mut tänne koska yleensä mulla nousee kuume niin korkealle etten pääse sängystä ylös, joten parempi olla täällä. Tosin ei mulla se kuume sitten kunnolla noussut, joten nyt mulla on vaan ihan vitun lusmu olo. Ja mun tekisi mieli hakea vielä lisää kahvia, enhän mä olekaan sitä juonut vasta kun 5 kuppia. Ja nälkäkin mulla olisi mutta oon liian laiska noustakseni tästä sängystä. Välillä mä oikeasti mietin että mitä helvettiä mä meinaan elämälläni tehdä, tällä hetkellä ei koulukaan kiinnosta ja illat vietän yksin kotona. Ehkä mä voisin harkita ryhdistäymistä tässä pikkuhiljaa.

Hullu fanityttö

Mä taisin joskus pienessä mielessäni luvata että tähän blogiin en ikinä tule laittamaan instagram kuvia, mutta joo, tässä sitä nyt ollaan.

[1]Tosiaan, viikonlopun olin porukoilla keskellä ei mitään, ja perjantaina raahasin perseeni jennille koska orjuutin sen värjäämään mun juurikasvun. Sinänsä semiturha värjäys sekin oli, koska voisin opetella ostamaan oikean väristä hiusväriä eh. [2&3] Sunnuntaina mä jouduin tekemään opiskelija-elämän köyhyyden takia yhden elämäni isoimmista virheistä. Päätin nimittäin lähteä uhmaamaan itseäni, ja mennä Helsiinkiin myymään mun Bring Me The Horizonin ja Pierce The Veilin keikkalipun. Vieläkin mä täällä kieriskelen tuskissani, ja itken sitä kuinka lähellä oli etten päässyt näkemään niitä. Mutta pakollisena ihkutuksena mainittakoon että jokatapauksessa mä pääsin koskemaan Pierce The Veilin laulajaa ja sain kuvan siitä!!! Jesus fucking christ, se pelasti mun päivän. Niin ja onhan rahakin aina ihan kivaa. [4] ....Ja kun rahaa tulee sitä myös menee, nimittäin tänä aamuna päätin olla ahkera opiskelija ja lintsata koulusta ihan vaan jotta sain heti ensimmäisten joukossa ostettua lipun All Time Lowin helmikuun keikalle. Mä saatoin ehkä vähän alkaa itkemään kun tuo lippu mun sähköpostiini tuli, mä oon kerran aiemmin tuon bändin nähnyt, ja mä melkein kiljun nyt jo koska tiedän että 2 kuukautta niin nuo jätkät on taas mun edessä, oh god.